Vähemmän hienoa oli tiistaina kuulla tuoreesta Palloliiton tiedotteesta, jonka mukaan ydinvoimayhtiö Fennovoima ja Suomen Palloliitto aloittavat yhteistyön ja Fennovoimasta tulee naisten A-maajoukkueen ja tyttöjen maajoukkueiden uusi pääyhteistyökumppani vuodelle 2009. Sopimus ei sisällä asumainontaa, mutta Fennovoima toimii kuitenkin pääsponsorina. Palloliiton tiedotteessa kirjoitetaan suoraan: "Fennovoiman tavoite on saada valtioneuvostolta ja eduskunnalta lupa rakentaa Suomeen uutta ydinvoimaa. Päätöstä odotetaan ensi vuonna." Fennovoima myös sanoo jatkavansa sponsorina toisenkin vuoden, mikäli saa rakennusluvan ydinvoimalle. Onko tämä Fennovoimalta viesti myös meille päättäjille, jotka rakastamme jalkapalloa ja haluamme tukea naisten pelaamista? Ei tunnu hyvältä tämä yhteistyö varsinkin, kun ydinvoiman vastustus on erityisen suurta juuri naisten keskuudessa. Hyväksymällä yhteistyökumppanikseen yhtiön, jonka pyrkimyksenä on lobata ydinvoiman lisärakentamista, on Palloliitto valinnut tässä asiassa puolensa. Mielestämme tällaista poliittista kannanottoa Palloliiton ei pidä tehdä. Ydinvoima ja politiikka ovat ylipäätään kansaa ja mielipiteitä jakavia, eivät yhdistäviä tekijöitä niin kuin jalkapallon tulisi olla.