Ydinvoimayhtiöt eivät ole vastuussa oman toimintansa riskeistä. Eduskunnan vuonna 2005 yksimielisesti säätämää ydinvastuulakia ei ole vieläkään saatu voimaan. Vuodelta 1972 olevan nykyisen säädö...
Ydinvoimayhtiöt eivät ole vastuussa oman toimintansa riskeistä. Eduskunnan vuonna 2005 yksimielisesti säätämää ydinvastuulakia ei ole vieläkään saatu voimaan. Vuodelta 1972 olevan nykyisen säädö...
Ydinvoimaloiden periaatepäätöksiä on perusteltu pääasiassa kolmella seikalla: teollisuuden sähkönsaannin turvaamisella, hiilidioksidipäästöjen vähentämisellä ja sähköntuotannon omavaraisuuden...
Hallituksen energiaratkaisun taustalta löytyy kolme pääperiaatetta: päästöjen vähentäminen, kotimaisuuden ja omavaraisuuden lisääminen sekä teknologian, työllisyyden ja talouskasvun edistäminen....
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on tänään antanut ratkaisunsa TEMin energiaosaston ylijohtaja Taisto Turusen esteellisyydestä ydinvoimalupien valmistelussa. Jonkan mukaan Turusen osalta "...
Tämänpäiväisessä ratkaisevassa kokouksessaan eduskunnan ympäristövaliokunta asettui vastustamaan lisäydinvoiman rakentamista. Sekä Teollisuuden Voiman että Fennovoiman periaatepäätöksiä esitetään...
Viime viikolla julkaistiin Taloustutkimuksen ydinvoimagallup, joka kertoi samansuuntaisia tuloksia kuin valtaosa aiemmistakin mielipidekyselyistä. Enemmistö suomalaisista vastustaa ydinvoiman lisä...
Olen tehnyt muutamia päätöksiä, kannanmuodostuksia, joita olen eri tavoin pyöritellyt mielessäni viime aikoina aika paljon, ja koettanut pohtia asioita mahdollisimman monelta kantilta. Kuultuani...
Vuonna 2001 valtioneuvoston periaatepäätös Olkiluodon kolmannen ydinvoimalaitosyksikön rakentamisesta sisälsi vertailun KIO1- ja KIO2-skenaarioiden välillä. Skenaarioista toisessa lisättiin...
Ydinvoimaratkaisu lähenee. Kun eduskunnassa päätettiin nykyisestä, rakenteilla olevasta yksiköstä Olkiluotoon, äänestin ydinvoiman lisärakentamista vastaan. Olen vuosien varrella lukuisissa...
On ilmeistä, että Keskustan gallup-kannatuksen putoaminen 18.5 prosentin tasolle johtuu lähinnä ydinvoimaratkaisusta ja Kreikan lainapaketin hyväksymisestä. Ydinvoima- ja Kreikka-päätökset oli...
Kiviniemi murtaa aukon rintamien väliin ja puolustaa hallituksen ydinvoimaratkaisua, sillä sen avulla saatiin kammettua uusiutuvan energian paketti, joka ei olisi ollut mahdollinen ilman...
Vihreät kilpailevat perussuomalaisten kanssa kaksilla korteilla pelaamisessa. Kumpikin ovat aika hyviä, mutta tällä hetkellä ykköspalkinnon myönnän vihreille. Mitä enemmän heidän toimintaansa olen...
Eduskunnassa edellisestä viikosta kesken jäänyt keskustelu ydinvoimasta jatkui ja rintamalinjat ovat varsin selkeät. Aloitimme myös kuulemiset yhteistilaisuudella jossa mukana luvan saaneet sekä...
- Jos tavoitteena on minimoida hiilidioksidipäästöt, me tarvitsemme molempia, Katainen huomautti. Hän korosti sen tarkoittavan "tolkuttoman" paljon uusiutuvaa energiaa ja päästötöntä...
- Samalla kun lisäämme uusiutuvien osuutta niin paljon kuin kansantaloutemme ja hyvinvointimme kestää, pitää meidän hoitaa toinen puoli korvaamalla fossiiliset polttoaineet ja tuontienergia...
Hallituksen uusiutuvan energian paketissa uusiutuvien osuus loppukäytöstä on 38 prosenttia vuonna 2020. Paketti on merkittävä lisäys uusiutuvan energian hyödyntämiseen Suomessa ja Vihreät tukevat...
Hallituksen uusiutuvan energian paketissa uusiutuvien osuus loppukäytöstä on 38 prosenttia vuonna 2020. Paketti on merkittävä lisäys uusiutuvan energian hyödyntämiseen Suomessa ja Vihreät tukevat...
Ison-Britannian pääministeri Margaret Thatcher puolusti hallituksensa politiikkaa vuosikymmenen ajan hokemalla: ei ole muuta vaihtoehtoa. Politiikassa on kuitenkin aina vaihtoehtoja. Itse asiassa...