40 tutkijaa on allekirjoittanut julkilausuman, jossa he vetoavat, että kansanedustajat punnitsisivat tarkoin torstaina 1.7. tehtävää ydinvoimapäätöstä. Julkilausumassa todetaan, ettei ydinvoiman lisärakentamista koskevan periaatepäätöksen taustaksi ole selvitetty muita vaihtoehtoja. Kuitenkin mahdollisuudet tehostaa sähkön käyttöä ja lisätä uusiutuvaa energiaa sähköntuotannossa ovat mittavat, ja niiden täysi toteuttamiskelpoinen potentiaali on otettava eduskunnassa tarkasteluun.
Julkilausuma kokonaisuudessaan:
Yli tuhatta ihmistä odotetaan lauantaina osoittamaan mieltään turvallisen energian puolesta, ydinvoiman ja ydinjätteen lisäämistä vastaan. Mielenosoittajat vaativat kansanedustajia hylkäämään hallituksen vastuuttoman ydinvoimaesityksen. Äitienpäivän kunniaksi mielenosoituksen teemana on "Säteilevä vai uusiutuva perintö?" Kulkueen kärjessä työnnetään säteilymerkeillä varustettuja lastenvaunuja.
Jo 20 000 suomalaista on antanut sitoumuksen äänestää vuoden 2011 eduskuntavaaleissa sellaista kansanedustajaa, joka nyt eduskunnassa äänestää ydinvoiman lisärakentamista vastaan. Elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen esitys on tuohduttanut kansalaisia. Vajaan kahden vuorokauden aikana ydinvoimaesityksen julkistamisen jälkeen sitoumuksen on antanut noin 6 000 äänestysikäistä suomalaista.
Keskustanuoret ja Keskustaopiskelijat, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden Liitto ViNO, Svensk Ungdom, Sosialidemokraattiset opiskelijat SONK ja Vasemmistonuoret sekä Vasemmisto-opiskelijat liittyivät tänään Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjaan. Ydinvoiman haluavat siirtää historiaan näin kolmen hallituspuolueen ja kahden suurimman oppositiopuoleen nuorisojärjestöt.
Center Ungdomen och Center Studenter, De gröna unga och studerandenas förbund VINO, Svensk Ungdom, Socialdemokratiska studerande SONK och Vänsterunga samt Vänsterstuderande har idag anslutit sig till kampanjen Rösta farväl till kärnkraft. De tre största regeringspartiernas ungdomssektioner samt de två största oppositionspartiernas ungdomssektioner vill alltså förflytta kärnkraften till historien.
I kampanjen ger man ett löfte att i nästa riksdagsval rösta på en riksdagsledamot som i riksdagen röstar emot nya reaktorer, eller en ny riksdagskandidat som är emot kärnkraft.
Äänestä ydinvoima historiaan -kampanjan ensimmäisinä viikkoina jo 10 000 suomalaista on sitoutunut äänestämään kevään 2011 eduskuntavaaleissa sellaista kansanedustajaa, joka äänestää eduskunnassa ydinvoiman lisärakentamista vastaan.
Eduskunta saattaa äänestää ydinvoimasta jo kesä-heinäkuun vaihteessa. Nyt on siis aika vaikuttaa kansanedustajiin kaikin keinoin. Äänestä ydinvoima historiaan -kampanja järjestää la 19.6. toimintapäivän, johon toivotaan mukaan kampanjan nykyisiä paikallisryhmiä ja muita kiinnostuneita kaikilta kampanjassa jo mukana olevilta paikkakunnilta sekä mahdollisimman monelta uudelta paikkakunnalta.
Kahta uutta ydinvoimalaa kannattavat kansanedustajat saivat viime eduskuntavaaleissa yrityksiltä, etujärjestöiltä ja säätiöiltä keskimäärin yli kaksinkertaisen määrän vaalirahaa ydinvoiman vastustajiin nähden. Yritysten antamassa tuessa ero on nelinkertainen. [1] Greenpeacen tekemästä selvityksestä käy ilmi myös, että yritysten ja etujärjestöjen antamasta vaalituesta vain murto-osassa tuen antaja on julkistettu.