Jokainen vanhempi tietää miten loppumaton on pienen lapsen kiukuttelun määrä jotta hän saa haluamansa. Ja miten sietämätön on tuo voima. Se ettei anna periksi vaatii suurta rehellisyyttä itseään kohtaan pitää kiinni omasta viisaudestaan ja ajatella lapsen omaa etua.
Ydinvoimakysymyksen kanssa joutuu väistämättä punnitsemaan kaikenlaisia mittasuhteita. Jos verrataan sitä aikaa, jonka ihminen on kyennyt hyödyntämään atomienergiaa siihen, miten kauan jätteen sisältämä säteily tulee kestämään, on ero ihmisiän keston kannalta katsottuna käsityskyvyn ulkopuolella. Koska ydinvoimaa ei voi lopullisesti ymmärtää, se herättää meissä tunteita. Se tuntuu ensin pelottavalta, sitten jossain vaiheessa se muuttuu houkuttelevaksi suuren mahtinsa vuoksi. Sitä voi verrata johonkin sellaiseen tekoon, jonka tekee ensi kertaa ja josta tietää, että sen jälkeen mikään ei ole enää enää niinkuin ennen.
Todellisuudessa ydinvoima-asiassa mennään siis ”fiilispohjalta”. Ei ole ketään keneltä voisi kysyä varmaa ohjetta tulevaisuuden suhteen. Olisiko silti ollut hyvä kysyä kansan mielipidettä mittasuhteiltaan näin suuressa asiassa. On nimittäin niin, että vaikka ydinvoimakysymyksessä olisi mitä mieltä hyvänsä, täytyy lopullisen päätöksen kanssa elää.
Mikä on poliitikon rooli? Eikö sen pitäisi olla kansakuntaa ja lopulta koko ihmiskuntaa suojelevan inhimillisen itsetunnon ääni. Tiedemies tai myyntimies ei välttämättä aina kuuntele sisäistä hiljaista ääntään kaiken tohotuksensa keskellä, mutta poliitikolla pitäisi olla siihen aikaa. Ainakin siitä hänelle maksetaan, onhan hänen työnsä tehdä lopulliset päätökset.
Lobbaus on parlamentaarisessa yhteiskunnassa paras tapa vaikuttaa suuriin asioihin nopeasti. Jopa niin nopeasti, että sen lopullista vaikutusta ei ehdi aina edes huomata. Lobbaus on saatanan ihmiselle antama väline. Tuo sanahan kätkee selkeästi sisäänsä sen, että ajetaan jotakin asiaa omien tarkoitusperien mukaisesti mutta ei täysin rehellisin keinoin. Tällöin ohitetaan oma sisäinen viisaus ja annetaan pois oma tahto.
Rehellisyys kuulostaa nykyihmiselle joltain hyvin vanhanaikaiselta ja puisevalta. Siitä puuttuu jännitys koska se on liian suoraa ja itsestäänselvää. Mitä on todellinen rehellisyys? Se on rehellisyyttä itseään kohtaan. Se vaatii usein hetkellistä pysähtymistä ja oman hiljaisen äänen kuuntelemista.
Hiljainen viisaus ei tule esille huutamalla tai vaatimalla. Se on niin hauras, että se on ennemminkin hetkellinen tunne kuin koko ajan pintaan pyrkivä pakonomainen tarve. Kaiken kiireen ja hälyn keskellä se on kevyt tuulahdus, joka seuraavassa hetkessä on jo mennyt. Sen muistaa jälkeenpäin vain jos sitä tarkoituksellisesti kaikessa hiljaisuudessa muistelee. Niin kovin toivoisin että tätä suurta päätöstä tehdessään edustajat tuntisivat tuon kevyen tuulahduksen sen sijaan että päälimmäisenä olisi lobbauksen paine.
On ihmisen älyä kohtaan alentavaa olla niin lyhytnäköinen, että valitsee tässä vaiheessa selvästi puutteellisen keksinnön hyödyntämisen. Eikö meidän pitäisi uskoa tulevaisuuteen ja luottaa, että tiedemiehet tulevat jatkossa keksimään vieläkin paremman energian lähteen.
Kuvitellaanpa sellainen tilanne, että tulevaisuudessa joku visionäärinen tiedemies keksii jonkin saasteettoman energiantuottamistavan. Kuinka turhauttavaa olisi siinä vaiheessa jatkaa kaiken siihen asti tuotetun ydinjätteen maahan kaivamista ja vartioimista. On jopa se vaara, että ydinsaasteesta ei kukaan ole enää kiinnostunut ja se joutuu vääriin käsiin. Ainakin se tulee viemään koko olemassaoloaikansa paljon rahaa ja työaikaa.
Ihmisen sotaisa luonne tulee tuskin ikinä häviämään. Näin ollen mitä enemmän maailmassa tuotetaan tällä hetkellä tuntemamme tehokkaimman aseen valmistamiseen vaadittavaa raaka-ainetta, sitä suurempi mahdollisuus sillä on joutua vääriin käsiin. Enkä nyt tarkoita, että suomalaiselle ydinjätteelle niin kävisi. Meillä on kuitenkin mahdollisuus toimia joko hyvänä tai huonona esimerkkinä ydinvoimakysymystä ratkoessamme. Jos tämän korkean teknologian ja viileän järjen edustama kansa valitsee hyvinvointinsa pyörittämiseen aseisiin käytettävää materiaalia, on sillä symbolista arvoa etenkin jonkin kehittyvän yhteiskuntajärjestelmän edustajien silmissä.
Vaikka en olekaan erityisen uskovainen, niin tässä vaiheessa kun ei itse enää voi asiaan muuten vaikuttaa, ei voi kuin rukoilla ja toivoa, että Te rakkaat edustajamme, käytätte sekä sydäntä että järkeä tässä kaikkien aikojen suurimmassa päätöksessänne.
t.Marko Aarnio , muusikko ja soitonopettaja