Kansanedustajalle Pia Viitanen lähetyt viestit

Hyvä kansanedustaja Asell,

toivoisin että vaikuttaisitte eduskunnassa aktiivisesti energiapoliittisiin ratkaisuihin siten, että kotimaista energiantuotantoa ja siihen liittyvää teknologiaa tuettaisiin vahvasti ja ulkomainen energiateknologia, kuten ydinvoima jätettäisiin pois ratkaisuvaihtoehtojen listalta.

Kotimainen bioenergia ja tuulivoima luokitellaan usein "kadunmiesten" keskusteluissa merkityksettömäksi ympäristöväen puuhasteluksi, mutta samalla unohdetaan että Suomessa on teollisuuden rakennemuutos meneillään, minkä seurauksena työpaikkojen tarve kasvaa ja sähkön kulutus laskee tulevaisuudessa merkittävästi.

Paperiteollisuus on maan merkittävin yksittäinen teollisuudenala ja se kuluttaa yli 50% teollisuuden käyttämästä kaikesta sähköstä (tilastokeskuksen tieto). Paperiteollisuuteen liittyy Suomessa myös erittäin paljon konepajateollisuutta ja muiden alojen tukitoimintaa. Tällä hetkellä on nähtävissä, että paperitehtaita tullaan siirtämään paljon ulkomaille. Tästä selkeimpänä merkkinä on esimerkiksi Stora-Enson ja Metsä Botnian erittäin laajat metsäaluieiden hankinnat Etelä-Amerikassa ja Aasiassa (aiheesta paljon uutisointia viime vuosina). Syynä ei ole suomalaisen sähkön kalleus, vaan se että etelän maissa viljeltävä eucaliptus-puu kasvaa 2-5x nopeudella verrattuna suomalaiseen metsään. Paperiteollisuuden asiantuntijan mukaan eucaliptuksesta on myös mahdollista tehdä helpommin tasalaatuisempaa sellua kuin suomalaisesta puusta.

Tarvitsemme Suomeen siis paperiteollisuuden tilalle nyt nopeasti jotakin uutta teollisuutta. Yksi selkeistä tulevaisuuden kasvualoista on uusiutuvien energianlähteiden hyötykäyttö ja energiatehokas teknologia. Lyhyesti tuulivoima, bioenergia ja energian säästäminen sekä niihin liittyvien laitteiden valmistus ja käyttö kotimaassa, mutta myös myynti ulkomaille.

Esimerkin vuoksi kaksi linkkiä suomalaiseen tuulivoimateollisuuteen liittyen:
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/talous/ekin-muovi-laajentaa-pieksämäellä/333856
http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/?oid=2009/11/27780

Tulevaisuudessa ydinvoima ei ole oikea energiaratkaisu myöskään ydinjäteongelman ja täysin ulkomaisen ydinvoimateknologian vuoksi. Olkiluodon (valmistuessaan) noin kymmen vuotta kestänyt hanke osoittaa, että ydinvoiman lisärakentaminen on hidasta ja kallista toimintaa, missä aikataulut eivätkä budjetit pidä. Tällä hetkellä miljardien arvoinen ydinvoimala pitäisi olla jo valmis, mutta se on edelleen pahasti keskeneräinen eikä edes sen valmistumisaikataulu ole tarkkaan tiedossa.

Yksi radioaktiivisen ydinjätteen mahdollisista ongelmista liittyy loppusijoituskapseleiden materiaaliin. Olkiluodon kolmosreaktorin käytetty ydinpolttoaine tarvitsee kaikkiaan noin 44 suurta loppusijoituskapselia vuosittain. Kussakin kapselissa on 5cm vahvuinen erikoispuhdas kuparikuori, noin 10 tonnia massaltaan. Ydinreaktorin 60 vuoden käyttöaikana loppusijoitusluolaan siirretään siis noin 26 tuhatta tonnia erikoispuhdasta kuparia vain yhden reaktorin ydinjätteen säiliöissä. Tulevien kymmenien, satojen, tuhansien tai kymmenien tuhansien vuosien aikana on todennäköistä, että joku haluaa esimerkiksi kriisitilanteessa hyödyntää tämän kuparin jollakin tavoin ja siksi säiliöt ydinjätteineen todennäköisesti tullaan kaivamaan maan pinnalle takaisin. Silloin säteilevän ydinjätteen leviäminen ympäristöön on hyvin todennäköistä.

Minusta meillä ei ole oikeutta saattaa tulevaisuuden puhdasta elinympäristöä vaaraan, koska meillä pitäisi olla nyt halpaa ydinsähköä saatavilla. Sen sijaan meillä on velvollisuus huolehtia, että suomalainen teollisuus saa uusia kasvumahdollisuuksia ja kansalaiset työpaikkoja. Toivottavasti ajattelemme asiasta samoin.

Parhain terveisin,
Tommi Berg
Tutkija, DI

Arvoisa kansanedustaja

Kun ydinvoiman riskejä normaalikäytössä on arvioitu ja radioaktiivisen jätemateriaalin käsittelyä määritelty, on sitä puoltavassa propagandassa keskitytty ainoastaan kiinteän jätteen tuhatvuotiseen varastointiin, mutta vaiettu täysin reaktorissa syntyvästä radioaktiivisesta jätteestä kaasu- ja nes-temuodossa. Ihmisten pitäisi vihdoinkin saada tietää totuus siitä mihin se jäte joutuu ja mitä ydin-voimalassa todellisuudessa tapahtuu.

Kunnioittaen
Sven-Olof Jakobsson
Kokkola

Ydinjäteongelma

Meille on vakuutettu, että ydinvoimalaitosten ainoa radioaktiivinen jäte muodostuu kiinteästä ai-neksesta, jonka loppusijoituspaikka olisi peruskallio, mutta ydinvoimalaitosten käytön yhteydessä muodostuu samanaikaisesti myös radioaktiivisia ydinjätteitä kaasu- ja nestemuodossa. Nyt varmaan moni ihmettelee; mihinkä ne joutuvat?
Näistä asioista ei yleensä puhuta, koska radioaktiiviset kaasut, kuten esimerkiksi C-14 (C=hiili) ja krypton-85, levitetään ilmaan korkeiden piippujen kautta, ja nestemäinen ydinjäte Tritium-3 (ve-ty-3) mereen lauhdeveden mukana. Näin sanoo fysiikan tohtori Roland Kollert Bremenistä ja va-roittaa, että ilmakehän ja maapallon kaikkien vesien aktiviteetti lisääntyy sitä mukaan kuin uusia reaktoreita otetaan käyttöön.
Jo silloin kuin ydinvoimaan päädyttiin, tiedettiin, että radioaktiivista jätettä kaasu- ja nestemuo-dossa oli käytännössä mahdotonta ottaa talteen. Niinpä kaasumuotoinen jäte päätettiin päästää ulos ilmakehään ja nestemäinen jäte laskea mereen. Jäljelle jäi vain vaikeus julkistaa tämä yleisölle, mutta semanttisen temppuilun seurauksena ei kaasu- ja nestemuotoista jätettä luetakaan ydinjätteek-si, vaan ainoastaan kiinteä jäte, joten ne on yksinkertaisesti määritelty pois.
Tästä syystä on ydinreaktoria kuvaavista kaavioista – jopa vaativissa opetusmateriaaleissa – jä-tetty pois tämä ratkaiseva tosiasia, että savupiippu ja ilmameri ovat suorassa yhteydessä reaktorin ytimeen joka ”tuuletetaan” aivan samoin kuin kamiina savupiipullaan. Todellisuudessa päästetään siis kaasumuotoinen ydinjäte Krypton-85 ja ihmiselle vaarallisin nuklidi C-14 ulos savupiipusta. Savupiipun kautta päästettävä radioaktiivinen jäte on saattanut kulkea pitkän kanavan läpi reaktoris-ta ilmamereen, jotta lyhytikäisimmät radioaktiiviset nuklidit ehtisivät menettää osan aktiviteetis-tään. Lisäksi voidaan esimerkiksi kanavaan sijoitetulla suodattimella pyydystää osan hiukkasista, mutta kaasu kulkeutuu esteettä ulos.
Krypton-85 jalokaasun epäillään lisäävän ilmameren ionisoitumista ja vaikuttavan prosesseihin valtamerien keskuksessa – alueella jossa sääjärjestelmät syntyvät. Tämän pitäisi myös ilmasto-paneeli IPCC:n ottaa huomioon. Tritiumpäästöt maailman meriin ovat suuria ja hyvin huolestutta-via, koska tietoa ei ole siitä mihin tritiumpäästöt tulevat johtamaan. Vety on keskeinen tekijä solu-jen toiminnassa ja Tritiumin lisäämisellä planeetan vesiin voi olla kaikelle maapallon elämälle koh-talokkaat seuraamukset. Turvallista saannin tasoa ei tunneta Tritiumille, jonka tiedetään aiheuttavan sikiövaurioita sekä syöpää ja mutaatioita. Sen aktiviteetti lisääntyy kaikissa maailman merissä, ku-ten myös esimerkiksi äidinmaidossa.
Kaikista tunnetuista ympäristösaasteista lisääntyvät ydinvoiman saasteet ylivoimaisesti eniten maapallolla. Kun esimerkiksi hiilidioksidi on lisääntynyt ilmakehässä 30 prosentilla teollisella aika-kaudella, on Krypton-85 kaasu lisääntynyt ehkä 10.000-kertaisesti toisen maailmansodan jälkeen ja voimakas lisääntyminen jatkuu. Samoin on Tritium-3 pitoisuus koko maailman vesissä kymmenker-taistunut 1900-luvun puolivälistä lähtien. Pahinta asiassa on, ettei juuri kukaan tunne näitä totuuk-sia.
On olemassa tutkimuksia jotka osoittavat, että C-14 päästöt tulevat aiheuttamaan syöpäkuolemia, mutta eivät ehkä meidän elinaikanamme, vaan sijoittuen sattumanvaraisesti 10.000 vuoden aikana tulevaisuudessa. Nämä odotettavissa olevat kuolemantapaukset eivät siis koske meitä, mutta emme voi paeta niitä vain selittämällä että tarvitsemme ydinsähköä nyt. Moraalisesti onkin arveluttavaa, että otamme hyödyn ydinvoimasta, mutta annamme tulevien sukupolvien vastata vahingoista. Läh-de: SSI (Ruotsin Säteilysuoja Instituutti) sekä KSU, Ydinvoimaturvallisuus ja Koulutus, Ruotsi.

Loppupäätelmä ydinvoimasta

Ydinvoiman kannattajien ja energia-alan asiantuntijoiden suunnitelmissa ei ole sijaa kestävälle ke-hitykselle, siis kehitykselle, joka ei aiheuta ongelmia tuleville sukupolville. Ydinvoimaihmiset nä-kevät mahdollisuuksia jopa plutoniumiin perustuvassa energiataloudessa, josta aiheutuisi todella mittavia ympäristöongelmia.
Vaikka lämpöenergian tuottaminen on saastuttavaa, on ydinenergian tuotanto todella saastutta-vaa ja vaarallista. Siitä ovat esimerkkeinä Tshernobylin ja Harrisburgin kaltaiset onnettomuudet, jotka tuntuvat jo pyyhkiytyneen ihmisten muistista, mutta vaikuttavat silti jatkuvasti jokapäiväiseen elämäämme.
Ainoa järkevä ratkaisu olisi kieltäytyä ydinvoimasta kokonaan. Se onnistuu siten, että ne tahot jotka haluavat ydinvoimatuotantoa jatkaa, myös sitoutuvat sellaisiin turvallisuustakuisiin, että he onnettomuuksien sattuessa korvaavat mahdollisten onnettomuuksien sattuessa kaikki terveys- ja omaisuushaitat täysimääräisesti. Nykyisen käytännön mukaan joutuvat kansalaiset itse vastaamaan niistä verolippunsa kautta.
Lopuksi ote Aleksej Jablokovin haastattelusta. Jablokov on biologi, Venäjän tiedeakatemian jä-sen ja Venäjän ympäristöpolitiikan keskuksen johtaja.
Jablokov: ”Meidän tulisi kieltäytyä siirtämästä tuleville sukupolville radioaktiivisista jätteistä ai-heutuvia ongelmia, jotka ovat peräisin nykyisten – joko ahneiden tai hallinnollisesti rajoittuneiden – ydinvoiman kannattajien toiminnasta.
Näyttää siltä, että heillä on oma moraalinsa, joka ei sovi yhteen yleisinhimillisen moraalin kans-sa. He pitävät hyvänä kaikkea, mikä palvelee ydinteollisuuden kehitystä, vaikka se vahingoittaisi heitä itseään tai heidän lähimmäisiään. He kannattavat ydinvoimaa, vaikka se uhkaisi kansallista ja koko maailmaan turvallisuutta – ja vaikka sen takia täytyisi valehdella julkisesti.”

Kiitos, kun et jätä ongelmia tuleville kansalaisille!

Hyvä Pia Viitanen,
toivon, että toimit vastuullisesti ja äänestät EI ydinvoiman lisärakentamiselle.
Se, mistä ei paljonkaan puhuta, on ydinsaasteen leviäminen korkeiden savupiippujen kautta ilmaan ja lauhdevesian kauttaa vesistöön. Krypton -85 kaasu lisääntynyt ehkä 10.000 kertaisesti toisen maailmansodan jälkeen ja voimakas lisääntyminen jatkuu. Samoin on Tritium - 3 pitoisuus koko maailman vesissä kymmenkertaistunut 1900 -luvun puolivälistä lähtien. Pahinta asiassa on , ettei juuri kukaan tunne näitä totuuksia.
Ydinvoimassa on aina onnettomuuden ja myös nykyään terrori-iskun mahdollisuus. Joten on syytä toimia varovaisuusperiaatteen mukaan ja käyttää sellaisia energiamuotoja, joihin ei liity samanlaista riskiä.
Kysymystä ydinjätteen loppusijoittamisesta ei ole ratkaistu turvallisesti. Meillä ei ole keinoa viestittää tuleville sivilisaatioille, että älkää menkö ydinjätehautoihin. Onhan meidänkin aikanamme tunkeuduttu esim. Egyptin pyramideihin tietämättä mitä siellä on vastassa. Ja informaatiolinja on katkennut 4 000 vuodessa, entäpä ydinjätteen kohdalla?
Myös uraaninlouhintaan liittyy terveys- ja ympäristöhaittoja. Ja uraani on myös uusiutumaton luonnonvara.
Toivottavasti äänestät ydinvoiman historiaan!

Kevätterveisin
Sari Haapaniemi

Kannanottoni perustuu ihan tunteisiin: en haluaisi, että maapallo tuhoutuu, ja lapsenlapsenlaspeni kasvavat mahdollisesti uraanista tulleen jätteen keskellä. Ehkä he ovat epämuodostuneita, mutta onellisia. Voi olla ettei tunteita enää ole tai niitä ei tunnisteta.Ihminen on vieraantunut kehostaan, tekemisistään ja itsestään niin kauas. En halua ydinvoimaa, vaan voimaa auringosta, maasta, ilmasta ja vedestä. Kiitos!

Tervehdys!

Ydinvoima on auttamattomasti out. Syyt tiedämme kaikki. Suomesta ei tule tehdä ydinvoiman säilytyskaatopaikkaa eikä ydinvoimamaata. Olennaista on kulutuksen lasku, yksinkertainen elämä, luomu, ekologisuus ja yhteisöllisyys. Unohtakaa jo ydinvoima! Se on vastoin eettisiä, ekologisia ja kaikkia muitakin elämää ylläpitäviä voimia.

Lämmin Kiitos Teille

kielteisestä kannastanne ydinvoiman lisärakentamista kohtaan.
Sillä osoitatte kaikessa päätöksenteossa vaadittavaa kauaskatseisuutta, kykyä kuunnella järjen ja sydämen ääntä, sekä kunnioitusta ympäristöä ja tulevia sukupolvia kohtaan.

Kaltaisianne ihmisiä Maailma kiittää ja kaipaa.
Ikuisesti.

""