Kaikki energiantuotanto tuottaa jonkin verran hiilidioksidipäästöjä. Tuuli-, aurinko- ja ydinvoimalla tuotetun sähkön päästöt ovat kuitenkin niin paljon vähäisempiä kuin fossiilisten polttoaineiden päästöt1, että niitä kutsutaan yleisesti päästöttömiksi energiantuotantomuodoiksi. Voisiko ydinvoimaa siis käyttää ilmastokriisin ratkaisemiseen?
Kunnianhimoisimmat tavoitteet ilmastohaasteen ratkaisemisesta löytyvät energiateollisuuden kansainväliseltä etujärjestetöltä IEA:lta. IEA:n skenaariossa2 vuosien 2012–2035 aikana uudesta sähköntuotantokapasiteetista 50 % olisi tuulivoimaa tai maakaasua, 15 % hiilivoimaa, 15 % vesivoimaa ja 15 % ydinvoimaa. Ydinvoiman suhteen tavoite kuulostaa maltilliselta, mutta se vaatisi silti yli 200 Olkiluoto 3:n kokoisen ydinvoimalan rakentamista 23 vuodessa.
Tavoitteseen saattaisi olla mahdollista päästä ydinvoiman voimakkaalla taloudellisella tukemisella. Näin nopea kapasiteetin lisärakentaminen voisi kuitenkin johtaa monella tavoin hallitsemattomaan tilanteeseen.
2000-luvulla ydinreaktoreita on otettu käyttöön 0–9 vuodessa3. Tällä hetkellä reaktoreita on rakenteilla 714, joista suurin osa on merkittävästi pienempiä kuin Olkiluoto 35. Näin ollen uusia hankkeita tarvittaisiin vähintään 150. Ydinvoimalan tyypillinen rakennusaika on viime vuosina ollut vuosikymmenen luokkaa6, mutta vaikka tämä saataisiin puolitettua, ensimmäiset nyt aloitetut voimalat olisivat valmiina vuonna 2018. Tällä tahdilla voimaloita pitäisi saada pystyyn noin kymmenen vuodessa joka vuosi vuosien 2018–2035 välillä, jotta tavoitteeseen päästäisiin.
Rakennusaikojen leikkaaminen ja tuotantoketjun nopea kasvattaminen saattaisivat johtaa lisääntyneisiin ongelmiin laitosten rakennustöiden aikana.
Suuri määrä uusia ydinvoimaloita tarkoittaisi käytännössä, että ydinjäte olisi pakko pystyä jälleenkäsittelemään, sillä vanhojen voimaloiden jätteiden lisäksi tulevaa uutta jätettä olisi erittäin hankala tai mahdoton mahduttaa loppusijoituslaitoksiin. Tällä hetkellä uudelleenkäsittelyteknologiaa ei kuitenkaan ole olemassa, joten hankkeet pitäisi käynnistää tietämättä, mitä ydinjätteelle tehdään.
Jos ydinvoimaa aiotaan tosissaan käyttää ilmastonmuutoksen torjumiseen, sitä pitää rakentaa maihin, joissa sähkön kulutus kasvaa nopeasti. Maailman energiajärjestön IEA:n laskelmissa puolet ydinvoimaloista rakennettaisiin nopeasti kehittyviin maihin.
Monissa kehittyvissä maissa turvallisuuskulttuuri on heikompi kuin vakiintuneissa ydinvoimamaissa ja osa maista on myös poliittisesti epävakaampia. Lisäksi ilmastonmuutos tuo mukanaan myös uusia uhkakuvia ydinvoimaloille. Äärimmäisten sääilmiöiden voimistuminen, helleaallot, puute vedestä ja merenpinnan nousu voivat aiheuttaa uusia riskejä7 ’8.
Ydinvoiman käyttö edellyttää yhteiskunnan vakautta erittäin pitkällä aikavälillä. Mitä useammassa maassa ydinvoimalat toimivat, sitä vaikeampi tätä on käytännössä taata.
Kasvavalla joukolla maita ja organisaatioita on mahdollisuus hankkia ydinaseita ja niihin tarvittavia materiaaleja9. Esimerkiksi Kiina10, Etelä-Afrikka11, Intia12, Pakistan13 ja Pohjois-Korea14 ’15 ovat onnistuneet hankkimaan ydinaseen siviiliydinvoimaohjelman varjolla.
Vain osa maailmassa käytetystä ydinpolttoaineesta tulee kaivoksista – loppu on peräisin ydinaseiden hävittämisestä, olemassa olevista varastoista sekä pienemmässä määrin käytetyn polttoaineen jälleenkäsittelystä16. Suurin osa näistä varastoista ehtyy ennen vuotta 2030, mikä tarkoittaa että uraanikaivosten, malminrikastamojen ja uraanin väkevöintilaitosten määrää täytyy kasvattaa, mikäli ydinvoimaloita on tarkoitus rakentaa lisää.
Koska ydinvoimaa on käytetty aiemmin suhteellisen vähän, uraanin kysynnän kasvu johtaa herkästi hinnan voimakkaaseen nousuun. Esimerkiksi vuosina 2003–2007 uraanin hinta 13-kertaistui, tosin laski jälleen lähelle vanhaa tasoaan talouskriisin ja Fukushiman onnettomuuden pysäytettyä suuren osan uusista ydinvoimahankkeista17. Uraanin kysynnän kasvu loisi tarpeen avata uusia uraanikaivoksia eri puolilla maailmaa.
Moomaw, W., Burgherr, P., Heath, G., Lenzen, M., Nyboer, J. & Verbruggen, A. 2011: Annex II: Methodology. Julkaisussa IPCC Special Report on Renewable Energy Sources and Climate Change Mitigation. Cambridge University Press. Cambridge, United Kingdom and New York, NY, USA. [pdf] ↩
IEA. 2012. World Energy Outlook 2012. [pdf] ↩
World Nuclear Association 2014. Nuclear Database. Viitattu 11.8.2014 ↩
IAEA 2014. Power Reactor Information System. Viitattu 11.8.2014 ↩
World Nuclear Association 2013. Plans For New Reactors Worldwide. Viitattu 11.8.2014 ↩
Scheider, M. & Froggatt, A. 2014. The World Nuclear Industry Status Report 2014. Mycle Schneider Consulting. ↩
The New Scientist 24.5.2011: The climate change threat to nuclear power. ↩
Kopytko, N. & Perkins, J. 2011. Climate change, nuclear power, and the adaptation–mitigation dilemma. Energy Policy 39(1): 318–333. ↩
National Public Radio. 2010. Nuclear Capabilities and Potential Around the World. Viitattu 10.9.2014. ↩
China Nuclear Chronology. James Martin Center for Nonproliferation Studies, Monterey Institute of International Studies. Nuclear Threat Initiative. [pdf] Dokumentti päivitetty maaliskuussa 2013. ↩
Albright, D. 1994. South Africa’s Secret Nuclear Weapon. ISIS Report. ↩
Perkovich, G. 1999. India’s Nuclear Bomb: The Impact on Global Proliferation. University of California Press. ↩
Pakistan Nuclear Chronology. James Martin Center for Nonproliferation Studies, Monterey Institute of International Studies. Nuclear Threat Initiative. [pdf] Dokumentti päivitetty kesäkuussa 2011. ↩
Albright, D. & O’Neill, K. 1994. The North Korean Nuclear Program: Unresolved Issues. ISIS Report. ↩
Albright, D. & O’Neill, K. (toim.). 2000. Solving the North Korean Nuclear Puzzle. ISIS Book. ↩
World Nuclear Association. Supply of Uranium. Sivu päivitetty elokuussa 2012. ↩
The Ux Consulting Company. 2014. Ux U308 Price – Full History. Viitattu 11.8.2014 ↩